Musisoivalle myönnettiin iso Suomen Kulttuurirahaston apuraha

12.2.2026

Musisoivalle on myönnetty Suomen Kulttuurirahaston Taidetta kaikille -apuraha 51 000 euroa sekä Villa Ensi Säätiön apuraha 5000 euroa. Näiden apurahojen turvin aloitamme toukokuussa 2026 Kanssataiteilijuus palvelutalossa 
– Muusikon työn ja työnkuvan kehittäminen residenssitaiteilijana
-hankkeen.

Hankkeessa tuomme taidetta ja osallisuuden mahdollisuuksia hoivan piirissä asuville ikäihmisille. Haluamme luoda toimintatapoja, joilla niin musiikki kuin hoivamuusikkokin voivat olla pysyvästi luonteva osa hoivayhteisöä.

Kehitämme muusikoiden ja hoitajien yhteistyönä mittaamisen ja arvioinnin tapoja, joiden avulla voidaan tehdä näkyviksi musiikkityön vaikutuksia hoivayhteisössä. Kehitystyön lähtökohtana on jaettu asiantuntemus ja yhdessä tietäminen yli ammattialarajojen.

Musisoiva kiittää Suomen Kulttuurirahastoa ja Villa Ensi Säätiötä tämän hankkeen tukemisesta. Jatkamme työtä heikommassa asemassa olevien musiikillisten oikeuksien ja inhimillisempien hoivaympäristöjen eteen.

Taidetta kaikille -erityiskohteen apurahaa myönnetään taiteeseen, joka tavoittaa ihmisiä, joiden on vaikea päästä taiteen äärelle. Villa Ensi Säätiö jakaa vuosittain apurahoja vanhustenhuollon kehittämiseen, edistämiseen, monipuolistamiseen tai alan tieteelliseen tutkimustyöhön.

Hankkeen hoivamuusikko Uudellamalla on Saaramaija Żórawski.
Kaisa Tienvieri toimii hankkeen hoivamuusikkona Pirkanmaalla.