Tee itse soittimia

Tässä tehtävässä askarrellaan soittimia kotoa löytyvistä tarvikkeista.

Askarrellaan rytmimuna. Tarvitset tyhjän pilleripurkin tai esimerkiksi suklaamunan sisältä löytyvän muovikotelon. Valitse purkin täytteeksi haluamiasi kuiva-aineita, esimerkiksi maissinjyviä, kuivattuja herneitä, siemeniä tai jyviä. Täytä purkkia sopivasti niin että täytteet mahtuvat helisemään. Älä siis laita sitä ihan täyteen. Kokeile, millä määrällä saat itsellesi mieluisen soittotuntuman.

Askarrellaan kapulat. Irrota aikakauslehdestä aukeamia ja rullaa niitä muutama kerros hyvin tiiviiksi rullaksi. Teippaa vaikka joka välissä. Näin saat kapuloita, joilla voit rummuttaa pöytää, kattilaa tai ämpäriä.

Vinkki
Voit tehdä huovutetun päällisen kotitekoisen rytmimunan päälle. Laita rytmimuna pallovispilän (eli suipon vispilän) pinnojen väliin ja näin saat kotitekoisen marakassin. Huom! Muista teipata muovikotelon saumat ennen huovuttamista. 

Saat rytmimunaan kahvan myös teippaamalla sen molemmin puolin muovilusikat. Teippaa myös lusikoiden varret yhteen.

Materiaalin alkuperä

Tämä materiaali on julkaistu alun perin kesäkuussa 2023 Minun ääneni -hankkeen Musiikkia muistille -käsikirjan painetussa ja verkkoversiossa. Minun ääneni -hanke toimi vuosina 2021–2024 Sosiaali ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen tuella Arvokas vanhuus ARVA ry:n alla.