Yhtä aikaa laulettavat laulut

Jotkin suomalaiset kansanlaulut kuulostavat hyvältä yhtä aikaa laulettuna. Tässä harjoituksessa kokeillaan laulujen laulamista samanaikaisesti.

Laulakaa valitsemanne laulut ensin läpi yksitellen. Jakautukaa sitten pienempiin ryhmiin esimerkiksi sen perusteella, mikä laulu on kenellekin tutuin. Kannattaa valita ensin vain kaksi laulua ja kun niiden laulaminen yhtä aikaa sujuu, voitte lisätä laulujen määrää. Laulujen aloittamista helpottaa, kun ohjaaja laskee laulut käyntiin (yy-kaa-koo-nee), ja sitten vaan lauletaan yhteisessä tempossa.

Sopivia lauluja tähän tehtävään ovat: 

  • Asikkalan puiset rattaat 

  • Mää, mää lampaani 

  • Kaksipa poikaa Kurikasta 

  • Kukkuva kello

Myös Saku Sammakko ja When the Saints Go Marching In sopivat myös hyvin laulettavaksi yhtä aikaa, joten niitäkin voi kokeilla, jos ne ovat tuttuja. Voitte keksiä itse lisää!

Vinkki
Tämä harjoitus voi olla yllättävän haastava. Harjoitusta voi helpottaa aloittamalla hitaasti asteittain niin, että kaikki pääsevät varmasti mukaan. Voitte harjoitella yhdessä ensin yhden lauluista. Kun se sujuu vaivattomasti, harjoitelkaa toinen laulu. Sitten voitte yhdistää kaksi harjoittelemaanne laulua. Näin voi jatkaa, kunnes on haluttu määrä lauluja.

Materiaalin alkuperä

Tämä materiaali on julkaistu alun perin kesäkuussa 2023 Minun ääneni -hankkeen Musiikkia muistille -käsikirjan painetussa ja verkkoversiossa. Minun ääneni -hanke toimi vuosina 2021–2024 Sosiaali ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen tuella Arvokas vanhuus ARVA ry:n alla.