Vapaa ääni

Tutkitaan yhdessä ihmisäänen ulottuvuuksia ja päästellään ääniä vapautuneesti.

Alkakaa tuottaa yhdessä äänimaisemia erilaisten teemojen avulla. Millaisia ääniä kuuluu metsässä? Tai viidakossa? Entä millaisia ääniä vesi synnyttää? Miltä kuulostavat erilaiset koneet?

Voitte tuottaa äänimaisemia äänitteen kanssa, esimerkiksi jonkin soitinkappaleen soidessa. Tämä voi olla alkuun turvallisen tuntuinen vaihtoehto. Kuunnelkaa vaikka Jean Sibeliuksen Kuusi ja tehkää sen päälle metsän ääniä. Voitte myös hyräillä ja huokailla vapautuneesti musiikin soidessa.

Tehtävän voi tehdä myös ilman äänitettä tai mitään säestystä. Jollekin ryhmälle voi olla ihana, vapauttava ja hoitava kokemus päästellä ääniä yhdessä ja katsoa, mitä siitä syntyy. Lähtekää liikkeelle vaikkapa yhteisestä alkuäänestä, minkä jälkeen saa aloittaa tekemään omia ääniä. Teos loppuu usein luonnostaan, mutta ohjaaja voi myös kertoa, milloin lopetetaan.

Vinkki
Lämmittely-osion tehtävissä on hyviä vinkkejä erilaisille äänille! Lämmittely-osioon

Sovellus

Runomaisema: Luetaan ääneen jokin runo ja tuotetaan omilla äänillä improvisoitu ääniteos. Tämän voi tehdä myös ohjaajavetoisesti niin, että ohjaaja antaa kullekin oman ääntelyn runon pohjalta.

Materiaalin alkuperä

Tämä materiaali on julkaistu alun perin kesäkuussa 2023 Minun ääneni -hankkeen Musiikkia muistille -käsikirjan painetussa ja verkkoversiossa. Minun ääneni -hanke toimi vuosina 2021–2024 Sosiaali ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen tuella Arvokas vanhuus ARVA ry:n alla.