Säe kerrallaan pois – Kas metsämökin ikkuna

Lauletaan yhdessä Kas metsämökin ikkuna -laulu ja tehdään lauluun kuuluvat käsiliikkeet.

Käsiliikkeiden lisäksi voitte laulaa laulun hauskana muistiharjoituksena pudottaen säkeitä pois yksi kerrallaan. Kun aloitatte laulun uudelleen, tiputtakaa yksi säe kerrallaan alusta pois. Tehkää laululeikin liikkeet kuitenkin koko ajan jokaisen säkeen aikana.

Toiseksi viimeisellä kerralla viittokaa koko laulu ja laulakaa ääneen vain säe: “Siis kätes ojenna!”. Käykää viimeisellä kerralla laulu läpi vain viittoen.

Tätä laulua laulettaessa on yleensä hyvin keskittynyt tunnelma. Laulu haastaakin mukavasti muistia. Lisäksi on hieno tunne, kun ryhmä tekee hiljaisuuden vallitessa samassa rytmissä samoja liikkeitä. 

Materiaalin alkuperä

Tämä materiaali on julkaistu alun perin kesäkuussa 2023 Minun ääneni -hankkeen Musiikkia muistille -käsikirjan painetussa ja verkkoversiossa. Minun ääneni -hanke toimi vuosina 2021–2024 Sosiaali ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen tuella Arvokas vanhuus ARVA ry:n alla.