Unkarilainen tanssi nro 5

Kuunnellaan yhdessä Johannes Brahmsin Unkarilainen tanssi nro 5 esimerkiksi YouTubesta. Taputetaan käsillä reisiin kappaleen pulssia mukaillen.

Kappaleen tempo vaihtelee paljon: välillä mennään todella hitaasti ja välillä varsin nopeasti, sitten palataan taas maltilliseen tempoon. Vaihdokset ovat yllättäviä ja nopeita, joten ei hätää vaikka ette heti osuisi oikeaan rytmiin! 

Sovellus

Jos osallistujat ovat hyväkuntoisia tai mukana on lapsia, voi myös kokeilla kävellä musiikin tahtiin, tempoa mukaillen.

Materiaalin alkuperä

Tämä materiaali on julkaistu alun perin kesäkuussa 2023 Minun ääneni -hankkeen Musiikkia muistille -käsikirjan painetussa ja verkkoversiossa. Minun ääneni -hanke toimi vuosina 2021–2024 Sosiaali ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen tuella Arvokas vanhuus ARVA ry:n alla.