Nimirinki taputuksilla
Tehdään nimirinki, kuten Lämmittely-osiossa, mutta lisätään nimien väliin aina kaksi taputusta. Nimirinki-tehtävä
Laskekaa sisäisesti neljään. Taputtakaa kahdella ensimmäisellä laskulla käsiä yhteen, kääntäkää sitten kämmenet ylöspäin ja kahdella seuraavalla iskulla avatkaa käsiä sivuille kaksi kertaa. Sanokaa jonkun nimi aina käsien avaamisen aikana. Tehkää nimirinki siten, että kukin vuorollaan taputtaa ja sanoo oman nimensä ja muut toistavat seuraavilla neljällä iskulla taputukset ja nimen. Rinki kannattaa toistaa ainakin kerran!
Huomioi tämä
Katsokaa aina nimen sanojaa, niin opitte toistenne nimet. Nimi täytyy ehtiä sanomaan tauon aikana. Kaksiosaisten tai muuten pitkien nimien kanssa ohjaaja voi auttaa.
Sovellus
Nimen voi sanoa jollain hauskalla tavalla tai yhdistää siihen jonkin liikkeen. Muut toistavat myös äänen tai liikkeen.
Kokeilkaa mennä nimikierros läpi yhteen ääneen ilman toistoja. Nyt jokainen muistaa jonkun uuden nimen! Kokeilkaa myös mennä kierros toiseen suuntaan.

Materiaalin alkuperä
Tämä materiaali on julkaistu alun perin kesäkuussa 2023 Minun ääneni -hankkeen Musiikkia muistille -käsikirjan painetussa ja verkkoversiossa. Minun ääneni -hanke toimi vuosina 2021–2024 Sosiaali ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen tuella Arvokas vanhuus ARVA ry:n alla.