Minun ääneni – musiikki kuuluu kaikille!
Minun ääneni -hanke toimi Pirkanmaalla 2021–2024. Hanke järjesti Pirkanmaan alueella kuntouttavia musiikkiryhmiä muistisairaille ja heidän omaisilleen. Lisäksi hanke koulutti muistisairaiden läheisiä sekä hoivatyön ja musiikin ammattilaisia ja vapaaehtoisia käyttämään musiikin keinoja muistisairaiden arjessa. Ryhmiin osallistui myös päiväkoti-ikäisiä lapsia. Hanke pyrki edistämään musiikin käyttämistä hyvinvoinnin tukena myös valtakunnallisessa Musiikkitahto-työryhmässä. Minun ääneni -hanketta rahoitti Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA.
Musiikilla on muistisairaalle lukuisia suotuisia terveysvaikutuksia. Paradoksaalisesti kyky osallistua ohjattuun ja tavoitteelliseen musiikilliseen toimintaan vähenee tarpeen ollessa suurin. Yhdessä laulaminen ja tavoitteellisesti harjoitteleminen on kuitenkin monelle toimintakyvyn heikennyttyäkin mahdollista, kunhan toiminta on sopivasti sovellettua. Arvokas vanhuus ARVA ry:n hallinoima Minun ääneni -hanke sai alkunsa halusta tarjota muistisairaille ja muille ikäihmisille musiikillista harrastustoimintaa, joka huomioi muuntuneen toimintakyvyn.
Muistisairauteen ei ole vieläkään parantavaa lääkettä. Lääkkeetön, osallistava ja edullinen toiminta – musiikki – voisi olla voimakas suunnan muuttaja muistisairaiden elämässä ja heidän hoivansa piirissä. Toisaalta tiedämme, että musiikin ja tanssin harrastaminen ennaltaehkäisevät vahvasti muistisairautta. Kaikenikäisten musisoimisen mahdollistaminen on mitä parhainta kansanterveyden vaalimista!
Minun ääneni -musiikkiryhmien turvallisessa ympäristössä muistisairaat ja heidän läheisensä saivat vertaistuen kokemuksia ja hyväksytyksi tulemisen voimaannuttavia hetkiä. Yhteisen musiikkiharrastuksen äärellä osallistujat saivat uusia näkökulmia ja yhdessä osallistuminen tarjosi mahdollisuuden armollisuudelle itseä ja läheistä kohtaan.

Ryhmiin osallistuttiin tiiviisti, ryhmät täyttyvät nopeasti ja monet halusivat toiminnalle jatkuvuutta, säännöllisyyttä ja pitkäkestoisuutta. Ryhmissä uskaltauduttiin laulamaan ja nauttimaan musiikin äärellä olemisesta uusilla tavoilla. Musiikin äärellä muistisairas voi itse olla aktiivisena kulttuurin tekijänä, ei vain yleisönä.
Vuonna 2022 hanke polkaisi käyntiin Tampere laulaa -haasteen yhteistyökumppaneidensa Sointu Senioripalveluiden sekä Tampereen kaupungin kanssa. Tampere laulaa -haasteen tarkoituksena on innostaa eri toimijoita järjestämään matalan kynnyksen yhteislaulutilaisuuksia ympäri Tamperetta ja vähitellen koko Pirkanmaata ja elvyttämään katoavaa yhteislauluperinnettä. Haaste on levinnyt myös Jyväskylään, ja haaveena on ilman muuta, että saataisiin koko Suomi laulamaan.
Minun ääneni -hankkeen tavoitteena oli saada musiikista yleinen ja tuttu kuntoutuksen keino muistisairaiden arkeen. Musiikkia kuuntelemalla, laulamalla ja muistelemalla voidaan tukea muistisairaan kotona asumista pidempään ja tuoda voimavaroja omaishoitajien arkeen. Hankkeessa pyrittiin purkamaan stigmaa, joka muistisairauteen edelleen liittyy. Muistisairas pyrittiin näkemään ja näyttämään pystyvänä ja osaavana yhteisönsä jäsenenä.
Hankkeen rohkaisemana uutta musiikkiryhmätoimintaa aloitettiin myös aivan toisella puolella Suomea, Pohjois-Karjalassa. Tärkein tavoitteemme oli se, että ammattilaiset, vapaaehtoiset ja ihan kaikki muutkin innostuvat aiheesta, ja musiikin hyödyntäminen ihmisten ja etenkin muistisairaiden arjessa lisääntyisi. Tämä opas tehtiin juuri tuon tavoitteen edistämiseksi.
Kun elämä haastaa, musiikki luo tukea ja turvaa, se parantaa ja kuntouttaa. Laulaen ja rytmitellen musiikin tahtiin voimme olla muistisairaan kanssa läsnä erityisellä tavalla. Musiikki antaa mahdollisuuden olla yhteydessä silloinkin, kun sanat ja käsitys itsestä alkavat kadota. Musisoimisen kautta muistisairaalla on mahdollisuus olla paras, kykenevä itsensä.
Musiikki on osa ihmisyyttä ja ihmisen koko elämänkaarta. Musikaalisuus tai laulutaito eivät ole musiikista nauttimisen ja yhdessä musisoimisen vaatimuksia – musiikki kuuluu kaikille, jotka haluavat siitä nauttia!
Hanke pähkinänkuoressa
Huom. Tässä mainittua minunaaneni.fi-sivustoa ei ole enää olemassa. Löydät hankkeen tärkeimpiä materiaaleja Musisoivan verkkosivuilta.
2021–2024
Pirkanmaalla
100 muistisairasta, 70 omaishoitajaa
30 muskari-ikäistä lasta
30 vapaaehtoista auttamassa ryhmissä ja hankkimassa uusia taitoja muistisairaiden kanssa toimimiseen
4 hanketyöntekijää, 2 henkilötyövuotta
20 yhteistyökumppania
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEAn rahoittama hanke
20 erilaista kuntouttavaa musiikkiryhmää ympäri Pirkanmaata
Muistiystävällisiä konsertteja
Tiedon jakamista ja levittämistä musiikin muistia kuntouttavasta ja aivoterveyttä edistävästä vaikutuksesta
www.minunaaneni.fi -verkko-opas ja tietopankki
Kuulokulmia-blogi
YouTube -kanava, jonne julkaistaan tehtäviä, lauluvideoita, konsertteja ja tietoiskuja
Käytännönläheinen opas kuntouttavan musiikkitoiminnan toteuttamiseksi
Musiikin muistilokero - 10 etätyöpajan sarja hämeenlinnalaisen Oman elämäni sävelet -hankkeen kanssa.
50 toiminnallisia musiikkihetkiä ja vierailuita mm. Pirkanmaan Muistiyhdistyksen Muistikahviloissa
Koulutuksia ja observointi-mahdollisuus ammattilaisille, opiskelijoille ja vapaaehtoisille