Musisointi kuuluu kaikille
Musiikkikuntoutusyhdistys Musisoiva ry:n tavoite on, että jokainen voisi laulaa, soittaa, rytmitellä, tanssia ja rentoutua musiikin parissa omalla tavallaan toimintakyvystä ja lähtökohdista riippumatta. Musisointi kuuluu kaikille, ja kaikkien tulee saada nauttia sen hyvää tekevistä vaikutuksista.
Tarkoitus
Musisoiva edistää etenkin heikommassa asemassa olevien pääsyä musiikin, sen kuntouttavan voiman ja harrastamisen pariin. Yhdistys levittää tietoa musiikin terveyttä edistävistä ja kuntouttavista vaikutuksista ja pyrkii vaikuttamaan yhteiskunnassa niin, että kaikilla olisi aidosti mahdollisuus nauttia näistä vaikutuksista.
Toiminta
Musisoiva järjestää sovellettua, kuntouttavaa ja hyvinvoinnin edistämiseen tähtäävää sekä ennaltaehkäisevää musiikkiryhmätoimintaa erilaisille kohderyhmille. Olemme työskennelleet muun muassa muistisairaiden, Parkinson-potilaiden, aivoverenkiertohäiriön sairastaneiden ja fyysisesti vammaisten kanssa.
Järjestämme osallistavia konsertteja, koulutamme, verkostoidumme alan ammattilaisten ja tutkijoiden kanssa sekä ohjaamme ja autamme jäseniämme hyödyntämään musiikkia omassa työssään.
Musisoivan alla toimii sairaala-, hoiva- ja yhteisömuusikoiden toimikunta. Toimikunta tapaa etänä noin joka toinen kuukausi ja sen tarkoituksena on tukea jäseniä työssään musiikin ja hoivan parissa sekä kehittää alaa. Toimikuntaan pääsee mukaan liittymällä Musisoivan jäseneksi.
Musisoiva ry:n hallitus
Leila Tanskanen – puheenjohtaja
Henna Nieminen – varapuheenjohtaja
Heidi Oilimo
Riikka Karvonen
Saaramaija Żórawski
Anita Lehto
Vuosi 2025
Musisointi kuuluu kaikille – kokemusasiantuntijaraadit -hanke aloittaa toimintansa Tampereen kaupungin kulttuurin kehittämisavustuksen tuella.
Musisoivan yhteisötaiteilijat toimivat taitelijakummeina Pirkanmaan hyvinvointialueen ikäihmisten asumisyksiköissä.
Musisoiva järjestää Tampereen sävelen ennakkotapahtuman. Neljässä Tampereen kirjastossa lauletaan yhteislauluja samaan aikaan ja kuorot esiintyvät tamperelaisissa ravintoloissa kuorokierroksella.
Rollaattorimarssilla osoitetaan mieltä ikäihmisten päivätoiminnan puolesta ja Musisoiva on mukana.
Musisoivalla on oma esittelypöytä Tampereen sävelen kuorotorilla.
Kesäkuussa vietetään hallituksen kehittämispäivää Tampereella.
Musisoiva pitää puheenvuoron Pirkanmaan hyvinvointialueen vanhustyön verkostotapaamisessa.
Musisoiva järjestää työpajan Keski-Pohjanmaan Taito-yhdistyksen seminaarissa.
Tampereen pääkirjasto Metsossa vietetään vanhusten viikkoa ja Musisoiva luennoi eläkeläisjärjestöjen tapahtumassa.
Musisointi kuuluu kaikille – kokemusasiantuntijaraadit -hanke huipentuu Tampere-talon Aulaklubilla yhteislaulajaisiin lokakuussa.
Musisoiva on mukana kansallisilla musiikkikasvatuspäivillä Kuopiossa.
Vuosi 2024
Musisoiva perustetaan 24.5.2024.
Musisoiva järjestää yhteisömusiikkitoimintaa Ylöjärvellä elo–marraskuussa.
Musisoiva osallistuu Moron peräkonttikirppikselle ja laulattaa myös kävijöitä.
Säännöllinen etäkahvitoiminta aloitetaan.
Sairaala-, hoiva- ja yhteisömuusikoiden toimikunta perustetaan. Toimikunnalla on vuoden lopussa jo 20 jäsentä.
Musisoiva tilaa opinnäytetyön, jossa koostetaan eettiset ohjeet hoivan ja musiikin rajapinnalla toimiville muusikoille.
Musisoiva käy puhumassa Tampereen ammattikorkeakoulun monialaisen kuntoutuksen opiskelijoille.
Apurahakoulutus sairaala-, hoiva- ja yhteisömuusikkoina toimiville.
Musisoiva pitää puheenvuoron kahdessa eri webinaarissa: Onnen päivät vanhuudessa sekä Oman elämäni sävelet.
Joululaulajaiset Tampereen Vanhassa kirkossa yhteistyössä Mummon Kammarin, Myötätuulen ja Diakonia-ammattikorkeakoulun kanssa.
Musisoiva osallistuu Tammelan stadionin joulumyyjäisiin.